7. toukokuuta 2018

Viikonloppu Frankfurtissa

joki maisema junaasema
hotellimaisema
Maisema hotellihuoneesta

Moikka! Pitkään odotettu miniloma Frankfurtissa vierähti nopeasti ohi. Matka Frankfurtiin taittui nopeasti junalla, sillä rakastan junassa istumista, eikä varsinkaan näissä kauniissa maalaismaisemissa aika käynyt pitkäksi. Perillä minulla oli pari tuntia vapaa-aikaa ennen Ennin tuloa, joten kirjasin itseni sisään hotelliin ja asetuin aloilleni. Pääsimmekin eri hotelliin, jonka olimme varanneet, mutta se ei yhtään haitannut, sillä toinen hotelli oli tasokkaampi ja ihan kulman takana alkuperäisestä hotellista.
Illalla kävelimme keskustaan kiertämään parit vaatekaupat, jonka jälkeen päädyimme syömään erääseen italialaiseen ravintolaan. Loppuilta meni vain hotellihuoneessa rentoutuessa ja jutellessa.
vanhakaupunki silta vanhakaupunki3 Lauantaiaamuna rauhassa söimme aamupalan ja laittauduimme päivää varten. Lähdimme siitä sitten puolilta päivin kävelemään keskustaan kohti shoppailemaan. Päivä kuluikin lähinnä shoppaillessa, vaikka en sieltä nyt lopulta paljoa mitään löytänytkään. Palasimme takaisin hotellille ja päätimme että etsimme ravintolan etukäteen, ettei tarvitse käyttää aikaa ravintolan etsimiseen. Päädyimme perinteiseen saksalaiseen ravintolaan, mutta huonoksi onneksemme ravintola oli aivan täynnä sinne saavuttuamme. Onneksi lähistöllä oli monta muuta saksalaista ravintolaa, niin pienen pyöriskelyn jälkeen löysimme vastaavanlaisen ja pääsimme nauttimaan Frankfurtilaisesta makkarasta ja Wiener Schnitzelista. Huomasimme vasta illalla, että Frankfurtissa oli kyseisenä iltana/yönä "museoiden yö", eli lähes kaikki museot olivat auki yömyöhään. Se selittikin suuret jonot museoiden edessä ja ihmisjoukon määrän. Mekin jäimme myös hetkeksi istumaan Mainin varteen ja nauttimaan illasta satojen muiden ihmisten kanssa joen rannassa.
vanhakaupunki2 aurinkoinenjoki2 selfie ruoka iltafrankfurt
Sunnuntaina Saksassa ei ole oikein mitkään kaupat auki, joten tekemisen keksiminen tuotti hieman hankaluuksia. Bongasimme onneksi edellisiltana elokuvamuseon, joten matkasimme sinne huoneen luovutuksen jälkeen. Museo oli mielestäni hyvin kiinnostava ja kertoi elokuvan synnyn ja historian ja miten erilaisia elokuvia luodaan nykypäivinäkin. Museon jälkeen kävelimme vielä vanhaan kaupunkiin ja meninmme syömään ensimmäistä kertaa koko Saksan matkan aikana Bratwurstia. Junani kohti Dresdeniä oli 30min myöhässä, joten kotona olin vasta klo 22 jälkeen.
   museo museo lukkosilta terassi juna

2 kommenttia: