3. toukokuuta 2018

Vapun viettoa ja arkea

picnik
   Täällä Saksassa Vapun juhlinta ei näy samalla tavalla mitä Suomessa. Vaikka tiistai on täälläkin vapaapäivä, sitä ei juhlita erityisemmin. Dresdenin suomalaiset -ryhmä järjestää jonkinlaista tapahtumaa aina Suomen juhlapäivinä, ja tänä vuonna Vappuna järkättiin Vappupiknik Elbe-joen varressa. Mentiin sinne tämän perheen kanssa porukalla, ja minusta oli ihanaa tavata siellä muitakin suomalaisia, varsinkin kun suurin osa porukasta oli vielä melko nuoria aikuisia. Piknikille oltiin tehty mm. munkkeja, simaa ja karjalanpiirakoita. Monilla oli myös suomalainen ylioppilaslakki päässä. Päivä kului nopeasti hyvässä seurassa rupatellessa, nauttiessa hyvästä ruuasta ja pelaillessa erilaisia ulkopelejä. Päivä oli varmaan yksi reissun kohokohtia tähän mennessä, sillä kerrankin oli sellainen olo, että kuulun joukkoon enkä ole ihan ulkopuolinen keskusteluissa.
spring study
Tämä viikko on muuten ollut paljon aiempaa kylmempi viikko, sillä edelliset viikot täällä on lähes joka päivä ollut yli 20 astetta, mutta tämä viikko on pysynyt melkein koko ajan alle niissä lämpötiloissa. Siksi tämän viikon ajan olen lähinnä vapaa-aikanani pysynyt sisällä ja yrittänyt kovasti saada opiskeltua pääsykokeisiin. Huomenna olen itseasiassa lähdössä Frankfurtiin viikonlopuksi tapaamaan Enniä, sillä hän on myös Au Pairina Strasbourgissa. Ihanaa, että pystymme näkemään toisiamme, vaikka asumme ihan eri puolilla Saksaa. Siitä minilomasta lisää sitten luultavasti viikon vaihteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti