23. toukokuuta 2018

Retkeilyä ja kokemuksia

Moikka! Tämä taitaakin olla viimeinen postaus vähään aikaan Saksasta, sillä huomenna suuntaan takaisin kohti SUOMEA! Suomessa tulen olemaan seuraavat 3,5 viikkoa, sillä minulla on pääsykokeet yliopistoon, valmistujaiset ja Jukolan viesti tulossa. Myös tämä perhe tulee Jukolan viestiin, joten olisi ollut turha tulla viikoksi tänne valmistujaisteni jälkeen, niinpä päätettiin sitten, että palaan samoihin aikoihin takaisin Saksaan, kun hekin tulevat.

Viime perjantaina itseasiassa tapasin erästä toista au pairia Venäjältä. Löysimme toisemme Au pair in Dresden -nimisestä ryhmästä, ja oli itseasiassa mukavaa tavata muitakin nuoria täällä. Tosin välillä meille tuli kielimuuri vastaan, sillä hän ei osannut kunnolla englantia, enkä minä osannut kunnolla saksaa. Pyöräilimme hänen kanssaan johonkin paikkaan, jossa oli englantilaisittain sisustettu talo. Siitä jatkoimme vielä Dresdenin Neustadtiin, jossa en ollut ikinä ennen käynytkään kunnolla.
englishgarten englishgarten neustadt_keltanen neustadt_sininen neustadt_tsininen
Lauantaina ajoimme autolla viereiseen kaupunkiin, jossa käväisimme eläinpuistossa. Eläinpuistossa oli lähinnä villieläimiä joita voi nähdä vapaana luonnossa, eikä niinkään paljoa mitään eksoottisia eläimiä kuten yleensä eläintarhoissa saattaa olla.
Eläinpuisto_villisiat eläinpuisto_minipossut eläinpuisto_vuohet
Lauantai-iltana lähdimme ajamaan tämän perheen äidin, Sophien vanhemmille noin tunnin ajomatkan päähän. Ilta kului lähinnä vaihtaen kuulumisia ja syömällä hyvää grilliruokaa.

Sunnuntaina suuntasimme erääseen kaupunkiin lähelle Tsekin rajaa, sillä osallistuimme kaikki porukalla erääseen vaellustapahtumaan. Vaelsimme hienoissa saksalaisissa maisemissa noin 13 kilometriä ja vasta illalla palasimme takaisin kotiin Dresdeniin.
vaellus vaellus vaellus vaellus_kylä vaellus_pelto vaellus vaellus vaellus vaellus_pelto2 vaellus_kyltti vaellus_maali
Maanantai kului Dinosauruspuistossa. Itselläni oli jo edellisiltana alkanut pieni kurkkukipu, joka jatkui vielä seuraavana päivänä kovan pääkivun kanssa. Onneksi juuri ja juuri selvisin päivästä, ja kotimatkalla olikin erittäin kuumeinen olo, joten loppuilta sen sijaan että olisin lähtenyt tuttujen syntymäpäiville, jäinkin vain lepäämään kotiin. Nyt olen alkuviikon vain yrittänyt parannella itseäni, että olisin taas Suomessa terve ja pystyisin nauttimaan harvoista kesälomapäivistäni kotimaassani kunnolla.
dino dino dino_leikkip dino_mammutti labyrintti labyrintti

15. toukokuuta 2018

Kisaviikonloppu

Noniin nyt tuleekin heti seuraavaa postausta edellisen perään, kun en viittinyt samaankaan näitä laittaa. Teimme lauantai-sunnuntai päivinä pienen reissun toiseen päähän tätä osavaltiota suunnistuskilpailuihin. Jäimme yöksi Halle -kaupunkiin, josta sitten seuraavan päivän kisaan oli vain lyhyt matka. Lauantain kilpailu oli tämän osavaltion aluemestaruuskilpailu ja omalta osalta suoritus meni ihan hyvin. Tosin olin sarjani ainoa osallistuja niin se oli tavallaan varma voitto jo, eikä ollut kauheasti ketään, keneen verrata tulosta. Saavuimme Halleen melko illalla, joten itse lähdin vain yksikseen vähän katsomaan keskustaa ja juttelemaan Nooran kanssa Facetimessa rauhassa. 

halle halle halle halle halle halle
Sunnuntaina olimme valmiiksi katsoneet, että kaupungissa on pienoisjunarata eräässä puistossa, joten matkasimme sinne aamulla. Jäimme lähistölle vielä syömään lounasta, ja pakollisen leikkipaikkapysähdyksen kautta lähdimme kohti tämän päivän kilpailupaikkaa.
hallesaale hallepiisami halle hallejuna hallejuna hallejuna leikkipaikka
Vasta paikan päällä tajusimme, että meille oli tapahtunut pieni moka ja olimme koko ajan luulleet, että kisat alkavat vasta klo 14, mutta olivatkin alkaneet jo klo 11, eli olimmekin saapuneet kisapaikalle kolme tuntia myöhässä. Se ei onneksi lopulta edes jäänyt harmittamaan, sillä kilpailut olivat muutenkin niin pienet, ja pääsimme kuitenkin metsään juoksemaan oman ratamme läpi. Kotiin saavuimme takaisin sunnuntai-iltana.
kylä

Helatorstai ja Dresden

Hei! Helatorstaina täälläkin vietettiin vapaapäivää, tai oikeastaan kyseisenä päivänä saksalaiset juhlivat enemmänkin miestenpäivää, kuin tuota kristillistä pyhäpäivää. Miestenpäivänä on tapana, että miehet kulkevat kaveriporukoissa kaljakärryjen kanssa ympäri kaupunkia ja pitävät hauskaa.

goldene höhe pelto pelto
Itse päätin tehdä Helatorstaina pidemmän pyöräretken ja tutkia taas vähän lisää kotikaupunkini paikkoja. Pyöräilin korkealle mäen päälle Goldene Höhe -nimiseen paikkaan, josta näkyi koko Dresdenin kaupunki kokonaisuudessaan. Sieltä jatkoin matkaa kohti Dresdenin keskustaa. Vanhalla aukiolla järjestettiin kevätmarkkinat, johon menin hetkeksi pyörimään ja siitä jatkoin vielä muille vanhan kaupungin nähtävyyksille, kun kerrankin oli järkkäri mukanani. Sääkin suosi erittäin hyvin, joten muilta turisteilta ei voinut välttyä.
kevätmarkkinat kevätmarkkinat maailmanpyörä kevätmarkkinat kevätmarkkinat kevätmarkkinat
vanhakaupunki vanhakaupunki zwinger zwinger vanhakaupunki vanhakaupunki vanhakaupunki vanhakaupunki vanhakaupunki kirkko Takaisin pyöräilin Elbe -joen vartta ja lopuksi vielä poikkesin kodin läheisessä isossa puistossa nappaamassa pari kuvaa. puisto_talo puisto puisto puisto_juna puisto puisto_lintuja
Illemmalla pyöräilimme vielä tämän perheen kanssa katsomaan suunnistuksen EM-kilpailuja toiselle puolelle Dresdeniä yhdelle suunnistusseuralaisellemme.
    Dresden Dresden Dresden suunnistus