29. toukokuuta 2017

Kesäkesäkesä

Heippa! Kevään viimeisiä kokeita viedään. Enää kaksi koetta jäljellä, jonka jälkeen alkaa vihdoin pitkään odotettu kesäloma! Tuntuu kamalalta, että nämä viimiset viikot on vain pitänyt opiskella, vaikka ulkona on noin ihana ilma. Onneksi kohta kuitenkin pääsee kunnolla nauttimaan alkavasta lomasta. Lähiaikoina oon päässyt paljon pyöräilemään, kuten esimerkiksi koulumatkat on ollut erinomaista hyötyliikuntaa, jos ei muuten ehdi päivässä liikkua. Ihanaa huomata, että tuolla on oikeasti jo kesäsäät, vaikka kuukauden alkupuolisko ei kauhean lupaavalta näyttänyt.
summer1
Eilen tehtiin Pauliinan kanssa vähän pidempi pyöräilyretki Nuuksioon Hynkälammelle. Ostettiin eväät matkan varrelta ja otettiin uikkarit mukaan, niin perille päästyä mentiin heti pulahtamaan veteen ja sen jälkeen paistettiin vaahtokarkkeja ja syötiin muita eväitä. Toivon, että ehdin tekemään tänä kesänä paljon samanlaisia pyöräretkiä kuten eilen, vaikka "menetänkin" kesästä kuukauden Saksan matkaan.
summer2