24. huhtikuuta 2017

KESÄLLÄ SAKSAAN?!

Heii! Tulin nyt tänne blogin puolellekin kertomaan, että olen nyt kesällä lähdössä kuukaudeksi vaihtoon SAKSAAN! Eli hain tammikuun lopulla ssyl.fi sivuston kautta Saksaan kuukausivaihtoon. Nyt vihdoin mulle selvisi, että isäntäperhe on löytynyt. Paikka, johon menen asumaan on pieni paikkakunta nimeltä Kaufungen, lähellä Kasselia. Isäntäperheeseeni kuuluu vanhempien lisäksi 16-vuotias poika ja 18-vuotias tyttö.
Germany map Germany map Idea Saksaan vaihtoon lähdöstä lähti oikeastaan jo heti saksan kielen opiskelun alettua. Aloitin siis opiskelemaan saksaa vasta lukion 1. luokalla. Saksa on kiinnostanut aina minua, ja olen jollain tavalla aina haaveillut, että Saksa olisi jotenkin elämässäni mukana tulevaisuudessani, joten päätin aloittaa uutena kielenä lukion alussa saksan lukemisen. Jo silloin saksan opettajat mainostivat kyseistä sivustoa, ja ennen saksan kirjoituksia Saksaan vaihtoon lähtemistä. En kuitenkaan itse olisi uskonut että uskaltaisin kyseiseen aikeeseen mukaan, mutta tässä sitä nyt ollaan! En vieläkään pysty kunnolla sisäistämään asiaa, että olen oikeasti lähdössä niin pitkäksi aikaa aivan vieraaseen maahan vieraiden ihmisten luokse. Lähtöpäivä tulee luultavasti olemaan kesäloman ensimmäisellä viikolla ja takaisin tulen heinäkuun alussa. Olen tosi innoissani tulevasta kesästä, ja oli ihanaa kuulla vihdoin hyviä uutisia oppilasvaihdosta pitkän odotuksen jälkeen!
fullsizeoutput_85b fullsizeoutput_85a

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti